Sivuston teko on kesken

Alkusivu - Sivukartta - Ohjeita - Vinkkejä akvaarion hoitoon

Yleisiä hoitovinkkejä ja ratkaisumalleja erilaisiin akvaariossa esiintyviin ongelmiin

Tällä sivulla on erilaisia pikkuvinkkejä akvaarion hoitoon.

Hapen vähyys
Ammoniakki/ammonium
Kalojen elvyttäminen
Vetyperoksidi
Lämmitin
Hyppyhäntäiset
Kotikot
Madot akvaarion pohjassa ja laseissa
Polyypit eli "Hydrat"
Kalvo veden pinnassa
Pohjamateriaali
Veden samentuminen
Hiilidioksidin lisääminen ja levittäminen akvaarioon
Kirjallisuus

alkuun

Hapen vähyys

Hapen vähyys saattaa aiheutua akvaarioon useista syistä. Liiallinen ruokinta ja mahdollinen ammoniakkimyrkytys ovat aina silloin tällöin sattuvia hapen vähyyden aiheuttajia. Myös monet kidusloiset aiheuttavat kaloille hengitysvaikeuksia. Hapen vähyydestä kärsivät kalat nousevat veden pintaan "haukkomaan" happea.

Happipitoisuus voidaan määrittää kotikonstein, jolloin selviää, onko kyseessä hapen vähyys tai puute vai jokin myrkytys.

Liiallinen kalamäärä akvaariossa saattaa aiheuttaa usein toistuvan hapen vähyyden sekä ammoniakkimyrkytyksen. Tämä lisää kalojen stressiä ja herkistää niitä eri taudeille.

Hapen vähyyden yllättäessä ei ainakaan saa lisätä mahdollisen tuulettajan tai moottorisuodattimen aiheuttamaa virtausta, sillä kalat rasittuvat ja stressaantuvat jo hapen vähyyden vuoksi hengittämiseen tarvittavasta ylimääräisestä työstä. Ylimääräisen vesivirtauksen vastustaminen vie kalojen loputkin voimat, ja ne saattavat menehtyä. Pitää muistaa, että vedessä on parhaimmillaankin vain vähän yli 10 mg happea litrassa. Maksimaalinen hapen määrä vaihtelee veden eri lämpötilan ja suolapitoisuuden mukaan. Viileämmässä vedessä happea liukenee jonkin verran enemmän, mutta lämpimämmässä vedessä kalojen hapentarve sitä vastoin on suurempi.

Myöskään veden vaihtoon ei pitäisi oikopäätä ryhtyä, vaan poistaa ensin hapen puute. Happipitoisuutta ei voi nostaa tarpeeksi nopeasti ilmastamalla, koska happea kuluu nopeammin vähähappisessa ympäristössä kuin sitä ehtii ilmasta liueta. Ainoa keino kyllästää vesi nopeasti on lisätä happea kemiallisesti veteen, jolloin hapen vähyys poistuu hyvin nopeasti.

alkuun

Ammoniakkia vai ammoniumia

Ammoniakki (NH3) on veteen liukeneva kaasu, jota syntyy mm. kalojen aineenvaihdunnan tuloksena sekä kuun bakteerit hajottavat virtsa-ainetta. Ammoniakki on heikko emäs, joten se hajoaa eli dissosioituu ioneiksi vain osittain (vahvat hapot ja emäkset dissosioituvat kokonaan). Dissosioitumisaste on sidoksissa veden happamuuden ja lämpötilan kanssa. Reaktio on seuraava:

Ammonium + hydroksyyli-ioni <=> ammoniakki + vesi
NH4+ + OH- <=> NH3 + H2O

Ammoniakista ja vedestä muodostuu siis osaksi ammoniumhydroksidi- ja hydroksyyli-ioneita. Jos vesi on hapanta (siinä on happoja), muodostuu ammoniumsuoloja. Tällöin ammoniakkia hajoaa lisää, ja kun vesi on riittävän hapanta (pH alle 6.5), ei vapaata ammoniakkia enää voi vedessä olla.

Vapaa ammoniakki vedessä on kaloille vaarallista myrkkyä. Jo erittäin pienet pitoisuudet vahingoittavat kiduksia. Ammonium sitä vastoin ei ole kovinkaan vaarallista. Ammonium on erinomaista kasvien ravinnetta. Vedessä, jonka pH on pysyvästi happamen puolella, ei ammoniakki ole vaarallista, koska sitä ei esiinny siellä lainkaan. Nopein tapa päästä eroon myrkyllisestä ammoniakista onkin pysyvästi alentaa veden happamuutta. Alkalista eli emäksistä vettä vaativien kalojen suhteen tulee ensin huolehtia kalojen hapensaannista, ja sitten vaihtaa vettä.

Seuraavassa taulukossa esitetään ammoniakki/ammonium-tasapainon riippuvuutta:

        pH   % Ammoniakkia     % Ammoniumia
        6,0        0                 100
        7,0        1                  99
        8,0        4                  96
        9,0       25                  75

Siis happamella alueella pH 5,8 - 7,0 ei ammoniakkimyrkytyksen vaaraa juuri ole. Lämpötilalla on jonkin verran vaikutusta tasapainoon.

Ilman pH-mittaria ei pH:ta pidä muuttaa, eikä tätä koskaan saa tehdä vahvoilla hapoilla tai emäksillä, sillä vain tippa liikaa voi pehmeissä, heikosti puskuroiduissa vesissä olla tuhoisaa. Turvallisinta on lisätä veteen vetyperoksidia. Kalojen hapensaanti helpottuu nopeasti. Kun kalat ovat rauhoittuneet ja ne hengittävät taas normaalisti, suoritetaan osittainen vedenvaihto.

Typpibakteerit hajottavat ammoniumia nitriitiksi ja nitraatiksi.

alkuun

Kalojen elvyttäminen

Kuolevien ja/tai heikkokuntoisten kalojen elvyttäminen

Pitkiin kuljetuksiin asiantuntemattomasti ja/tai piittaamattomasti pakatut kalat alkavat voida huonosti.

1) Tähän on ainakin kolme syytä! Kalojen ulosteet hajotessaan kuluttavat happea (mitä myös kalojen hengitys tekee).

2) Toisaalta kalojen aineenvaihduntatuotteet (virtsa ja ammoniakki jne.) tekevät vedestä myrkyllistä. pH nousee, jolloin ammonium muuttuu ammoniakiksi.

3) Vesi- ja sen sisältämä happimäärä ovat riittämättömät suhteessa astiassa olevaan kalamäärään.

Hapen vähyys (loppuminen!) ja ammoniakkimyrkytys stressaavat kaloja. Ammoniakki vahingoittaa kalojen limakalvoa ja kiduksia, jolloin kalat saavat helposti bakteeritartuntoja huonolaatuisessa kuljetusvedessä.

Huonovointisten kalojen tila huononee edelleen, jos kesken kuljetuksen ryhdytään radikaalisti vaihtamaan vettä. Uusi vesi on takuulla erilaista, joten on siinä huonokuntoisilla ja kuolevilla kaloilla tekemistä! Kuljetusstressiin lisätään siirtostressi ja bakteereille altistuminen. Ehkä kalat elpyvät henkiin, mutta ovat aiempaa stressatumpia!

Miten sitten pitäisi menetellä

Varautumalla asiaan jo ennakolta, koska virheellisesti ja piittaamattomasti pakattuja kaloja kuitenkin saatetaan edelleen akvaarioseurojenkin! huutokauppoihin valitettavasti tuoda?
1) Pitäytymällä kokonaan ostamasta silminnähden huonosti pakattuja kaloja (varsinkin jos kotimatka on pitkä; kaloillahan voi jo olla takanaan usean tunnin stressaava matka (Jo ennen varsinaisen tilaisuuden alkua tulisi varmistua siitä ettei halutun kalan kuljetusastiassa ole (ainakaan runsaasti)ulosteita. Jos on, jätetään kala ostamatta, sillä on varmasti pian (ellei jo?)hapen vähyyden lisäksi ainakin ammoniakkimyrkytys.
2) Et vastuullisena harrastajana osta em. kaloja, jos a) et ole varautunut elvyttämään niitä, eikä b) sinulla ole riittävästi "sairaala- ja karanteeniakvaarioita valmiina.
3) Jos kuitenkin ostit tällaisen paketin ja kalat alkavat osoittaa merkkejä alkavasta hapenpuutteesta ja/tai ammoniakkimyrkytyksestä, niin älä missään tapauksessa ainakaan ensitöiksi vaihda vettä kesken kuljetuksen, vaan lisää noin litraan kuljetusvettä, 0,25 ml (1 tippa) 3% vetyperoksidiliuosta (H2O2), jota, joko huutokaupan järjestäjät tai Sinä kaloistasi vastuuta ottavana! olette tuoneet mukananne. Sitähän (tosin 15 - 30 %) meillä kaikilla kalojen lääkekaapissa jo on yllättäviä hapenpuute-, kiduslois- ja myrkytystapauksia varten. Vetyperoksidi hajoaa vedessä nopeasti hapeksi ja vedeksi. Veden myrkyllisyys alenee, happipitoisuus nousee, ja kalojen hengitys helpottuu muutamassa minuutissa. Jos vetyperoksidia ei kuitenkaan ole heti käsillä, niin lähimmästä (auki olevasta) apteekista sitä muutamalla markalla saa! Vasta kun kalat jo ovat selvästi rauhoittuneet (tai toipuneet), voit halutessasi varovasti vaihtaa pienen osan vedestä ja poistaa samalla ulosteet(ilmaletkulapolla)!

Vaihda vesi vähitellen vasta kotona, kun siirrät kunkin ostamasi kalaerän omaan "sairaala-" ja edelleen karanteeniakvaarioonsa toipumaan.

Ethän halua heti sekoittaa erilaista ympäristöistä ja pitkien matkojen takaa tuotuja huonovointisia kaloja, niiden loisia ja bakteerikantoja toisiinsa, ethän!

alkuun

Vetyperoksidi

Akvaarion veteen tiputetaan ja sekoitetaan apteekeista saatavaa vetyperoksidi-liuosta.

Aina 40 litraan vettä lisätään 1 kuutio- senttimetri eli millilitra 30% vetyperoksidia.

Tämä vastaa noin yhtä tippaa vetyperoksidia kahta vesilitraa kohti (Hückstedt 1963).

Vetyperoksidia on käsiteltävä erittäin varovasti, sillä se on syövyttävää ja valkaisevaa (tippa liuosta iholle aiheuttaa ihoon valkean läiskän. Väri lähtee välittömästi myös vaatteista).

Kalojen hapensaanti paranee muutamassa minuutissa, ja sen jälkeen voidaan suorittaa vedenvaihto sekä tarpeen mukaan poistaa hapen vähyyteen johtaneet syyt. Jos hapenvähyys ei korjaannu, voi annostelun kerran uusia saman vuorokauden kuluessa, mutta ei useammin. Liika-annostelu "polttaa" kalojen kidusten pinnan, jolloin kalat menehtyvät. Varovaisuutta! annosteluun.

alkuun

Lämmitin

Joskus Oscarit innostuvat paiskomaan akvaarion lämmitintä sivulasia vasten. Tässä menossa on moni lämmitin mennyt rikki. Sopiva keino välttää tällaiset vahingot, on liimata silikonilla akvaarion nurkkaan sopivan tilava PVC-muovinen putki, johon on porattu reiät ala- ja yläpäähän, jotta vesi voi virrata putkessa. Lämmitin sijoitetaan putkeen, jossa se saa olla rauhassa Oskarien rajuiltakin otteilta.

alkuun

Hyppyhäntäiset

Silloin tällöin akvaarion pinnalla näkee pieniä hyönteisiä hyppimässä. Kooltaan ne ovat voin millimetrin pituisia. Ne ovat hyppyhäntäisiä (Collembola) Vasemmassa kuvassa hyppyhanko on auki ja oikeanpuoleisessa hanko on koossa eläimen alapuolella.

Kuvassa olevat yksilöt on kerätty akvaarion pinnalta ja kuivattu. Hyönteiset on valokuvattu mikroskoopilla. Eläimistä ei ole haittaa akvaariossa. Päinvastoin ne voivat kelvata ravinnoksi joillekin pienille hyönteissyöjille.

alkuun

Kotilot

Kotilot ovat sekä hyödyllisiä (kohtalaisesti esiintyessään) että runsaina määrinä haitallisiksikin koettuja.

Akvaarioissa tavataan yleisimmin:

  • pallokotiloita
  • kierteissarvikotiloita
  • suipposarvikotiloita
  • postitorvikotiloita

Pallo- tai omenakotilot ovat näistä kookkaimpia. Ne munivat akvaarioon vedenpinnan yläpuolelle kalkkikuorisia, vaaleita munaryhmiä. Kuoriutuvat pikkukotilot putoilevat veteen.

Kierteissarvikotilot ovat suhteellisen kovakuorisia. Ne elävät akvaarion pohjalla; erityisesti puhallushiekka tuntuu sopivan niille. Pohjassa ryömiessään ne samalla kuohkeuttavat sitä. Hapekkaassa pohjassa näitä kotiloita ei juuri näe. Aamuisin saattaa hiekan pinnalla nähdä uria osoittamassa näiden kotiloiden yöllisiä vaelluksia hiekan pinnassa.

Kutsumattomina vieraina suipposarvi- ja postitorvikotiloita tulee useimmiten pieninä poikasina ja munaryhminä kasvien mukana. Ne lisääntyvät runsaasti varsinkin jos kaloja ruokitaan enemmän kuin ne jatkavat syödä. Kotiloita voidaan vähentää nyppimällä ja murskaamalla, sillä murskattuina ne kelpaavat monille kaloille.

?Laseissa saattaa nähdä myös pieniä huppukotiloita.

Kotiloita voidaan vähentää myös "onkimalla". Pieni lihapala kiinnitetään lankaan ja pudotetaan akvaarioon, ja valot sammutetaan. Taskulampun avulla voidaan tarkistaa milloin kotiloita on kerääntynyt lihanpalaa syömään. Langan avulla voidaan lihapala ja kotilot nostaa pois ja jatkaa "onkimista". Myös pohjalle laskeutuneiden ruokatablettien avulla voidaan kotiloita houkutella paikkaan, josta ne voidaan nyppiä pois. Tällä tavoin kaikkia kotiloita tuskin saadaan pois, mutta niiden määrää voidaan toki vähentää.

alkuun

Madot akvaarion laseissa

Aina joskus ja varsinkin akvaarion hoitotoimenpiteiden jälkeen ilmestyy näkösälle ja akvaarion seinämiin pieniä matoja. Niitä on useimmiten kahta tyyppiä:

?1. Ne ovat parin - kolmen millimetrin pituisia ja liikkuvat liukumalla pitkin lasia. Ne ovat lattanoita eli laakamatoja eli planaarioita.

2. Ne ovat selvästi matomaisia ja hyvin ohuita. Pituudeltaan ne ovat noin puolesta senttimetristä yhteen. Ne liikkuvat matomaisesti joko pideten ja lyheten tai kiemurtelemalla. Nämä madot voivat myös uida vedessä käärmemäisesti kiemurrellen. Ne kuuluvat harvasukamatoihin (Oligachaeta) ja sukuun Stylaria.

Stylaria sp.-madot ovat täysin haitattomia pohjan pikkueläimiä. Ravinnokseen ne käyttävät kuollutta orgaanista materiaalia. Niiden määrää voidaan säädellä kalojen ruokinnalla. Eli liikaruokinta edistää myös pikkueläimistö lisääntymistä.

Isokokoiset laakamadot eli lattanat voivat runsaina esiintyessään syödä myös pohjallaolevia ja kasveihin kiinnittyneitä kalojen mätiminia. Lattanatkin vähenevät kun kalojen ruokintaa vahennetään.

Pieniä noin 2 mm pitkiä laakamatoja näkee joskus "liukumassa" pitkin laseja. Nekin kuuluvat akvaarion pohjan normaaliin pieneliöstöön. Massaesiintymiä voi ehkäistä kalojen ruokintaa vähentämällä.

alkuun

Polyypit eli hydrat

LampipolyyppiAkvaariossa tavataan joitakin onteloeläimiä, joista tunnetuin lienee harmaa tai vihreä lampipolyyppeihin kuuluva laji, Chlorohydra viridissima. Normaalisti se pääsee akvaarioihin elävän ruoan sekä myös kasvien mukana. Se kiinnittyy akvaarion laseihin ja kasveihin sekä lisääntyy nopeasti. Lisääntyminen tapahtuu silmikoimalla, jolloin emoyksilöön kasvaa pullistuma, joka lopuksi kuroutuu irti ja alkaa itsenäisen elämän. Lampipolyypeilla on ohuet lonkerot, joilla se pyydystää pikkueläimiä saaliikseen.

Akvaariossa sen saaliiksi voivat joutua myös pienet kalanpoikaset. Lonkeroissa on polttiaiselimiä, jotka antavat isoillekin kaloille tuntuvia "pistoksia". Kalat oppivatkin karttamaan noita eläimiä. Lampipolyypit ovat varsin hidasliikkeisiä ja parhaiten ne voidaan havaita ja tunnistaa suurennuslasilla.

Ne voidaan tuhota akvaariosta parhaiten desinfioimalla. Tässäkin pätee sääntö että niiden pääsy akvaarioon on helpompaa kuin niiden torjuminen.

Kuvassa on myös jokunen pieni lattana. (ks. edellä)

alkuun

Kalvo veden pinnalla

Akvaarioissa, joiden kaloja ruokitaan runsaasti, saattaa veden pinnalle muodostua ketto tai kalvo. Näin käy helposti etenkin jos veden pinta ei ole jatkuvassa liikkeessä. Kalvon muodostumista voidaan pienentää vähentämällä ruokintaa. Pumpulla voidaan veden pinta pitää jatkuvassa liikkeessä, jolloin kalvoa ei myöskään synny. Kalvo koostuu orgaanisesta materiasta, levistä ja/tai bakteereista.

Muodostunut kalvo voidaan helposti poistaa sanomalehden avulla (vähintään parin, kolmen päivän vanha lehti, jossa painomuste jo on ehtinyt kuivua kunnolla). Lehti levitetään sopivan kokoiseksi leikattuna tasaisesti veden pinnalle. Kun lehti tasaisesti kastunut, se poistetaan reunasta vetämällä ja nostamalla, jolloin pintakalvo lähtee lehden mukana. Tarvittaessa temppu voidaan uusia (lehteä ei saa liottaa, jotta painomustetta ei pääse liukenemaan veteen).

alkuun

Veden samentuminen

Samea vesi voi uudessa akvaariossa johtua pohjahiekasta, jonka hienoin aines ei ole vielä ehtinyt laskeutua pohjalle. Usein hienot hiukkaset ovat niin hienojakoisia etteivät ne kiinnity vielä suhteellisen puhtaaseen suodatinmateriaaliin.

Vanhemmassa vedessä veden samentuminen syntyy useimmiten yliruokinnan seurauksena. Tällöin sen aiheuttaa runsas bakteerikasvusto. Bakteerien aiheuttama samennus on lähinnä valkeaa; ikäänkuin akvaarioon olisi kaadettu maitoa. Bakteerit saattavat kasvattaa lukumääränsä kaksinkertaiseksi jopa kolme kertaa tunnissa. Kun bakteereita syövät likoeläimet ehtivät lisääntyä riittävästi, samennus muuttuu melkein paljainsilmin näkyvistä liikkuvista hiukkasista koostuvaksi. Ruokinnan vähentäminen ja tehokas suodatus yhdessä usein suoritettujen osittaisten vedenvaihtojen kanssa poistavat tämän tyyppisen samennuksen

Voimakas valaistus saattaa johtaa keijulevien runsaaseen lisääntymiseen; tällöin vesi muuttuu samean vihreäksi. Tähän auttaa kalojen ruokinnan ja valaistuksen vähentäminen. Myös akvaarion täydellinen pimentäminen muutamaksi vuorokaudeksi auttaa. Varsinaiset kasvit kärsivät tästä jonkin verran, mutta toipuvat nopeasti kun normaali olosuhteet palautetaan.

alkuun

Akvaarion pohjamateriaali

Akvaarion pohjamateriaali
Esimerkiksi oskarit (Astronotus ocellatus) saattavat innostua kaivamaan pohjaan kuoppia. Ne voivat tällöin horjuttaa akvaarioon mahdollisesti asetettuja kiviä ja kivirakennelmia. Kivet onkin syytä liimata silikonilla siten kiinni ettei vahinkoja pääse syntymään. Akvaarion hiekaksi sopii tavallinen hiekka, jonka raekoko alkaa 2 mm:stä ylöspäin. Useimmiten akvaarioiden pohjalle on pantu tasakokoista rakeisuudeltaan 3 - 5 mm akvaarioliikkeissä myytävää hiekkaa.

Eräs mahdollisuus, jota harvemmin näkee suomalaisissa akvaarioissa on lajittelematon harjusora, jonka raekoko on 2 - 30 mm. Tällainen sora on vaihtelevamman näköistä kuin tasajakoinen hiekka. Harjusora on myös hioutunutta ja pyöreähköä, joten kaivelevat kalat eivät vahingoitu. Kasvit viihtyvät tällaisessa pohjassa erinomaisesti, koska se ei niin helposti mene "tukkoon" kuin tasajakoinen hiekka tai sora. ?
Harjusoraa

?
Veden lajittelemaa harjusoraa

?
Suurimpia murikoita sorassa

Mikäli akvaarioon halutaan hienoa hiekkaa, se voidaan sijoittaa laakeaan vatiin ja peittää reunat. Hiekka pysyy astiassa, jossa se voidaan helposti ottaa pois, pestä ja palauttaa takaisin.

Pohjaa tonkiville ja kaiveleville kaloille voidaan levittää hienoa hiekkaa (esim. puhallushiekka, rautakaupoista), mutta tämäkään hiekka ei saisi olla teräväsärmäistä. Parasta oli rannoilta kerätty hieno hiekka, jos sitä vain jokin taho saataville järjestäisi!

alkuun

Kirjallisuus:

Hückstedt, G., 1963:Aquarienchemie. Kosmos.Gesellschaft der Naturkunde. Franckh'sche Verlagshandlung. Stuttgart.