Sivukartta
Etusivu

Haulla voi hakea sivustossani sanaa tai sanoja;
+kala = Sanan täytyy esiintyä tuloksissa.
-kasvi = Sana ei saa esiintyä tuloksissa.
? mikä kirjain tahansa; * kirjainryhmä
Hakuohjesivulle
Hae sivustosta Netistä
FreeFind
Etusivu > Tanganjika > Järvi > Kurenuotta
Kurenuotta tai valokalastus

Kurenuotalla ja valoilla kalastaminen on lähes teollista toimintaa. Venekuntaan kuuluu pari kookasta moottorivenettä ja lukuisia pieniä veneitä, joiden keulassa on Petromax-tyyppinen kirkas valo. Venekunnat lähtevät auringon laskun aikaan vesille ja palaavat auringon noustessa.

Nuotta lasketaan pimeässä avoveteen puolikaaren muodossa. Valoilla varustetut veneet ovat kehässä nuotan sisäpuolella, ne ja ne keräävät valon houkuttelemia kaloja parveksi pinnan läheisyyteen. Samalla kun nuottaa vedetään suppuun, siirtyvät myös veneet lähemmäksi toisiaan. Veneet poistuvat nuotan sisäpuolelta, kun nuotan pohja on kurottu umpeen. Nuottaan jääneet kalat kerätään talteen.

Nuotalla pyydetään lähinnä sardiinin sukuisia Limnotrissa ja Stolotrissa sukuun kuuluvia kaloja. Kalat kuivataan auringossa joko suoraan hiekalle tai nuotalle levitettyinä, säkitetään ja myydään. Näin kuivattuja kaloja oli Mpulungun ja Lusakankin markkinoilla säkeittäin myynnissä.

alkuun