Monet akvaariokalojen lääkkeinä käytetyt
aineet ovat voimakkaasti värjääviä ja
joitakin niistä käytetäänkin erilaisten
mikroskopoitavien näytteiden värjäämiseen.
Siksi lääkkeiden kanssa tulee olla huolellinen ettei
ympäristö saa tahattomia, mutta ehkä hyvinkin
pysyviä väriläiskiä. Värit ovat heikkoja
emäksiä ja happoja tai näiden suoloja ja ne
reagoivat joidenkin akvaariossa yleisesti esiintyvien ja
käytettävien suolojen kanssa (esim. nitriitti,
nitraatti, ammonium). Värikkäät
lääkeaineet voivat värjätä myös
akvaarion silikonisaumat (väliaikaisesti).
Ennen lääkkeen lisäämistä akvaarioon
on hyvä vaihtaa puolet vedestä. Raskasmetalleja ja
klooria sitovat vedenparannusaineet sitovat myös
lääkkeissä käytettyjä metallisuoloja ja
kloorin vapauttajia, joten niitä ei tule
käyttää juuri ennen lääkitystä.
Kasvilannoitteet taas sisältävät suoloja
(useimmiten esimerkiksi EDTA:ta, kompleksin muodostajaa johon
rauta, mangaani ja muut hivenaineet on sidottu) jotka sitovat
myös lääkkeiden komponentteja tehden ne
tehottomiksi. Siksi myöskään kasvilannoitteita ei
pidä lisätä akvaarioon juuri ennen
lääkitystä. Myös ”köyhän
akvaristin kasviravinne” (PMDD) on haitallista.
Aktiivihiili ja synteettiset hartsit tulee poistaa
suodattimesta ja UV-sterilointilaitteet, valkuaisainevaahdottimet
ja otsonisaattorit tulee kytkeä pois päältä;
nämä laitteet tuhoavat lääkeaineita.
Runsaasta ilmastuksesta on pidettävä erityistä
huolta lääkityksen aikana; se paitsi edistää
kalojen hyvinvointia, on tarpeen myös
lisääntyvän kemiallisen (ja biologisen) hapen
kulutuksen kompensoimiseksi. Joissakin ohjeissa kehotetaan
myös himmentämään akvaarion valaistusta tai
pimentämään se kokonaan hoidon ajaksi.
Tämä perustuu siihen että myös
näkyvä valo hajottaa värikkäitä
lääkeaineita ja erityisesti kirkkaan valaistuksen
himmentäminen voikin lisätä tai
pitkittään lääkkeen tehoa.
Loislääkityksen tehoa lisää akvaarioveden
lämpötilan nostaminen. Tämä johtuu siitä
että loislääkkeet tehoavat parhaiten (tai
ainoastaan) niihin loisen elinkaaren muotoihin, jotka ovat
vapaana vedessä. Lämpimämmässä
ympäristössä loisten elinkierto nopeutuu jolloin
suurempi osa loisista saavuttaa tuon elinkaaren vaiheen
lääkkeen ollessa vedessä.
Monet lääkkeet ovat hyvin toksisia
selkärangattomille ja ne onkin siksi poistettava akvaariosta
ennen lääkkeen lisäämistä altaaseen.
Jotkin lääkkeistä ovat haitallisia myös
akvaariokasveille. Suomuttomat (monnit ja nuoliaiset) ja
heikkokuntoiset kalat ovat usein muita herkempiä
lääkkeelle ja siksi onkin hyvä aloittaa
puolikkaalla annoksella ja nostaa sitä hitaasti.
Bakteeri-infektioita vastaan käytetyt
lääkeaineet sekä yleisdesinfektioaineet ovat
luonnollisesti tuhoisia myös suodattimen bakteereille.
Suodatin voi olla tarpeen kytkeä puhtaaseen
vesijärjestelmään (ämpäri) hoidon
ajaksi. Bakteerikantaa voi joutua elvyttämään
kaupallisilla valmisteilla hoidon loputtua.
Lienee tarpeetonta sanoa, että useimmat akvaariokalojen
lääkkeistä ovat enemmän tai
vähemmän toksisia ihmiselle. Ne tulee EHDOTTOMASTI
pitää lasten ulottumattomissa! Mikäli
päätät kokeilla lääkkeen valmistamista
kotona vältä altistumista pölylle ja roiskeilla
kaikin tavoin. Muista suojata itsesi lisäksi myös
ympäristö.
Lääkkeitä tulee annostella huolella sillä
toiset liuoksista ovat hyvin väkeviä. Useimmiten
valmistajan antama annostusohje ja –mitta on kuitenkin
suhteellisen epätarkka. Jos annos ilmoitetaan tippoina
tiettyä vesimäärää kohti sen annostelu
on suureen akvaarioon hankalaa. Pullon kaulaan ajan
myötä kertyvät kiteet kertovat liuoksen
väkevyydestä ja liuottimen (useimmiten vesi, joskus
etanoli tai jopa jokin fenolijohdannainen) haihtumisesta.
Tällaiset pullot on syyt kiertää tiukasti kiinni,
ravistella huolella ennen avaamista ja arvioida aika ajoin
tarkkaan vieläkö liuos on käyttökelpoista vai
onko aika hankkia uusi pullo. Avaa ravistellut pullot
varovaisesti, mieluiten paperitupon sisällä; jos jotain
sattuisi roiskahtamaan.
Tippamääräisten ohjeiden rinnalla tai
yksinään ilmoitetaan usein
tilavuusmääräinen (ml) ohje. Lääkkeen
annosteleminen millilitroina onkin aina tarkempaa kuin tippojen
laskeminen. Tipan koko kun riippuu lukemattomista
tekijöistä (pullon asento, liuotin, liuotetut
aineet…). Tippamääräisiä ohjeita ei
pidä yrittää itse muuntaa
tilavuusmääräisiksi.
Valmistajien lääkkeiden mukana toimittamat mitat
ovat usein integroitu pullon korkkiin eikä niiden tilavuutta
aina ilmoiteta. Valmistajan toimittaman mitan tilavuutta ei
kannata yrittää arvioida jos ei sitä ole
ilmoitettu. Varsinkin korkkiin yhdistettyjen mittojen tilavuuden
arvioiminen on mahdottoman vaikeaa. Niiden tarkkuus ei aina ole
paras mahdollinen eikä värjäävän
liuoksen annostelemiseen (tärisevin käsin) avomittaa
käyttäen välttämättä ole paras
ratkaisu. Lääkeruisku on ehdottomasti tarkempi
väline. Valitettavasti akvaariokalojen
lääkepakkauksia ei ole tehty ruiskulla annostelemista
varten joten ruiskun käyttäminen voi olla hankalaa tai
mahdotonta. Valmistajan ilmoittamia pullon riittävyyttä
kuvaavia tietoja ei pidä käyttää
annosteluun.
Joitakin lääkkeitä voidaan annostella useampia
kertoja peräkkäin joko samalla tai
pienemmällä annoksella. Tällöin tulee
tarkistaa ohjeesta pitääkö välissä
suorittaa osittainen (50% tai enemmän) vedenvaihto.
Lääkityksen tarkoitetun vaikutusajan
päätyttyä on hyvä vaihtaa puolet
vedestä. Mikäli haluaa poistaa
lääkejämät todella tehokkaasti kannattaa
vettä suodattaa jonkin aikaa aktiivihiilen läpi.
(Huomaa että aktiivihiili menettää paljon
tehostaan tällaisessa poistosuodatuksessa.) Voi olla
myös tarpeen lisätä akvaarioon jotakin suodattimen
bakteerikannan vahvistamiseen tarkoitettua valmistetta.
Sairauden puhkeaminen akvaariossa ei koskaan tapahdu
itsestään. Se joko seuraa jonkin uuden elementin (kala,
kasvi tai muu) tuomista akvaarioon tai akvaarion olosuhteiden
muutosta. Uuden elementin mukana saattaa kantautua
taudinaiheuttajia jotka sitten aiheuttavat sairauden akvaariossa.
Tästä syystä karanteeni on ehdottoman tarpeellinen
ennen kalojen tuomista akvaarioon. Rutiinin omaisesta
oireettomien kalojen desinfioimisesta karanteenialtaassa ei ole
merkittävää hyötyä. Jos desinfioimiseen
käytetään lääkeaineita (eikä
desinfektioaineita) riskinä on resistenssin kehittyminen
joillekin loiskannoille lääkeaineita vastaan.
Erityisesti tämä pätee antibiootteihin!
Stressi, epäedulliset vesiolosuhteet ja riitaisat
”sellitoverit” altistavat kaloja erilaisille
sairauksille. Näiden altistavien tekijöiden poistaminen
onkin ensiarvoisen tärkeää sillä sairauden -
joka on siis tässä tapauksessa itse asiassa oire!
– hoitaminen ei yksinään tuota pysyvää
paranemista vaan kalat sairastuvat pian uudelleen. Esimerkiksi
sieni-infektiot eivät yleensä iske terveisiin kaloihin
vaan kalan on ensin saatava jostain haava tai sen limakalvon on
vaurioiduttava ennen kuin taudinaiheuttaja pääsee
iskemään. Limakalvoja vahvistaviksi, aktivoiviksi tai
suojaaviksi väitetyt aineet ovat yleensä vain
yleisiä desinfektioaineita joilla ei ole suoranaista
vaikutusta kalan limakalvoihin. Tämä ei kuitenkaan
tarkoita ettei näistä aineista olisi hyötyä!
Valmistaja tietää varmasti valmisteestaan eniten ja
valmistajan ohjeita onkin aina syytä seurata tarkkaan.
Akvaariokalojenlääkkeet eivät useimmiten ole
lääkkeitä siinä merkityksessä kuin
Lääkelaki tarkoittaa. Tästä seuraa myös
se ettei niiden tehoa ja turvallisuutta tarvitse osoittaa samalla
tavalla kuin ”oikeiden” lääkkeiden
eikä niiden markkinointia valvota samalla tavalla. Kokonaan
oma lukunsa ovat ”tuotantoeläimille”, siis
viljellyille ruokakaloille, tarkoitetut lääkkeet!
Tekstin luovutti käyttööni: Tero
Kankaanperä (kankaanp@hytti.uku.fi).
Kaikenlaiset kommentit, parannusehdotukset ja täydennykset
ovat tervetulleita!
Haluan lisätietoa
Jos Sinulla on kysyttävää kalojen lääkityksestä ja/tai haluat lisäselvitystä niin
voit kysyä, ja vastaan henkilökohtaisesti (jos annat e-mailisi) tai lisään ja
selvennän tekstiä näille sivuille.
Alkuun
Postia minulle:
Kopioi tuosta E-maili-osoitteeni
Päivitetty: 8.3.2002