Huomio: Näillä sivuilla esitettyä tietoa ei ole missään tapauksessa tarkoitettu korvaamaan valmistajan tuottamaa informaatiota, ja valmisteen mukana tulevat ohjeet on aina luettava huolellisesti ja niitä on syytä noudattaa. Vastuu mahdollisista virheistä ja epäonnistumisista on aina kalojen lääkitsijällä.

Monet akvaariokalojen lääkkeinä käytetyt aineet ovat voimakkaasti värjääviä ja joitakin niistä käytetäänkin erilaisten mikroskopoitavien näytteiden värjäämiseen. Siksi lääkkeiden kanssa tulee olla huolellinen ettei ympäristö saa tahattomia, mutta ehkä hyvinkin pysyviä väriläiskiä. Värit ovat heikkoja emäksiä ja happoja tai näiden suoloja ja ne reagoivat joidenkin akvaariossa yleisesti esiintyvien ja käytettävien suolojen kanssa (esim. nitriitti, nitraatti, ammonium). Värikkäät lääkeaineet voivat värjätä myös akvaarion silikonisaumat (väliaikaisesti).

Ennen lääkkeen lisäämistä akvaarioon on hyvä vaihtaa puolet vedestä. Raskasmetalleja ja klooria sitovat vedenparannusaineet sitovat myös lääkkeissä käytettyjä metallisuoloja ja kloorin vapauttajia, joten niitä ei tule käyttää juuri ennen lääkitystä. Kasvilannoitteet taas sisältävät suoloja (useimmiten esimerkiksi EDTA:ta, kompleksin muodostajaa johon rauta, mangaani ja muut hivenaineet on sidottu) jotka sitovat myös lääkkeiden komponentteja tehden ne tehottomiksi. Siksi myöskään kasvilannoitteita ei pidä lisätä akvaarioon juuri ennen lääkitystä. Myös ”köyhän akvaristin kasviravinne” (PMDD) on haitallista.

Aktiivihiili ja synteettiset hartsit tulee poistaa suodattimesta ja UV-sterilointilaitteet, valkuaisainevaahdottimet ja otsonisaattorit tulee kytkeä pois päältä; nämä laitteet tuhoavat lääkeaineita. Runsaasta ilmastuksesta on pidettävä erityistä huolta lääkityksen aikana; se paitsi edistää kalojen hyvinvointia, on tarpeen myös lisääntyvän kemiallisen (ja biologisen) hapen kulutuksen kompensoimiseksi. Joissakin ohjeissa kehotetaan myös himmentämään akvaarion valaistusta tai pimentämään se kokonaan hoidon ajaksi. Tämä perustuu siihen että myös näkyvä valo hajottaa värikkäitä lääkeaineita ja erityisesti kirkkaan valaistuksen himmentäminen voikin lisätä tai pitkittään lääkkeen tehoa.

Loislääkityksen tehoa lisää akvaarioveden lämpötilan nostaminen. Tämä johtuu siitä että loislääkkeet tehoavat parhaiten (tai ainoastaan) niihin loisen elinkaaren muotoihin, jotka ovat vapaana vedessä. Lämpimämmässä ympäristössä loisten elinkierto nopeutuu jolloin suurempi osa loisista saavuttaa tuon elinkaaren vaiheen lääkkeen ollessa vedessä.

Monet lääkkeet ovat hyvin toksisia selkärangattomille ja ne onkin siksi poistettava akvaariosta ennen lääkkeen lisäämistä altaaseen. Jotkin lääkkeistä ovat haitallisia myös akvaariokasveille. Suomuttomat (monnit ja nuoliaiset) ja heikkokuntoiset kalat ovat usein muita herkempiä lääkkeelle ja siksi onkin hyvä aloittaa puolikkaalla annoksella ja nostaa sitä hitaasti.

Bakteeri-infektioita vastaan käytetyt lääkeaineet sekä yleisdesinfektioaineet ovat luonnollisesti tuhoisia myös suodattimen bakteereille. Suodatin voi olla tarpeen kytkeä puhtaaseen vesijärjestelmään (ämpäri) hoidon ajaksi. Bakteerikantaa voi joutua elvyttämään kaupallisilla valmisteilla hoidon loputtua.

Lienee tarpeetonta sanoa, että useimmat akvaariokalojen lääkkeistä ovat enemmän tai vähemmän toksisia ihmiselle. Ne tulee EHDOTTOMASTI pitää lasten ulottumattomissa! Mikäli päätät kokeilla lääkkeen valmistamista kotona vältä altistumista pölylle ja roiskeilla kaikin tavoin. Muista suojata itsesi lisäksi myös ympäristö.

Lääkkeitä tulee annostella huolella sillä toiset liuoksista ovat hyvin väkeviä. Useimmiten valmistajan antama annostusohje ja –mitta on kuitenkin suhteellisen epätarkka. Jos annos ilmoitetaan tippoina tiettyä vesimäärää kohti sen annostelu on suureen akvaarioon hankalaa. Pullon kaulaan ajan myötä kertyvät kiteet kertovat liuoksen väkevyydestä ja liuottimen (useimmiten vesi, joskus etanoli tai jopa jokin fenolijohdannainen) haihtumisesta. Tällaiset pullot on syyt kiertää tiukasti kiinni, ravistella huolella ennen avaamista ja arvioida aika ajoin tarkkaan vieläkö liuos on käyttökelpoista vai onko aika hankkia uusi pullo. Avaa ravistellut pullot varovaisesti, mieluiten paperitupon sisällä; jos jotain sattuisi roiskahtamaan.

Tippamääräisten ohjeiden rinnalla tai yksinään ilmoitetaan usein tilavuusmääräinen (ml) ohje. Lääkkeen annosteleminen millilitroina onkin aina tarkempaa kuin tippojen laskeminen. Tipan koko kun riippuu lukemattomista tekijöistä (pullon asento, liuotin, liuotetut aineet…). Tippamääräisiä ohjeita ei pidä yrittää itse muuntaa tilavuusmääräisiksi.

Valmistajien lääkkeiden mukana toimittamat mitat ovat usein integroitu pullon korkkiin eikä niiden tilavuutta aina ilmoiteta. Valmistajan toimittaman mitan tilavuutta ei kannata yrittää arvioida jos ei sitä ole ilmoitettu. Varsinkin korkkiin yhdistettyjen mittojen tilavuuden arvioiminen on mahdottoman vaikeaa. Niiden tarkkuus ei aina ole paras mahdollinen eikä värjäävän liuoksen annostelemiseen (tärisevin käsin) avomittaa käyttäen välttämättä ole paras ratkaisu. Lääkeruisku on ehdottomasti tarkempi väline. Valitettavasti akvaariokalojen lääkepakkauksia ei ole tehty ruiskulla annostelemista varten joten ruiskun käyttäminen voi olla hankalaa tai mahdotonta. Valmistajan ilmoittamia pullon riittävyyttä kuvaavia tietoja ei pidä käyttää annosteluun.

Joitakin lääkkeitä voidaan annostella useampia kertoja peräkkäin joko samalla tai pienemmällä annoksella. Tällöin tulee tarkistaa ohjeesta pitääkö välissä suorittaa osittainen (50% tai enemmän) vedenvaihto. Lääkityksen tarkoitetun vaikutusajan päätyttyä on hyvä vaihtaa puolet vedestä. Mikäli haluaa poistaa lääkejämät todella tehokkaasti kannattaa vettä suodattaa jonkin aikaa aktiivihiilen läpi. (Huomaa että aktiivihiili menettää paljon tehostaan tällaisessa poistosuodatuksessa.) Voi olla myös tarpeen lisätä akvaarioon jotakin suodattimen bakteerikannan vahvistamiseen tarkoitettua valmistetta.

Sairauden puhkeaminen akvaariossa ei koskaan tapahdu itsestään. Se joko seuraa jonkin uuden elementin (kala, kasvi tai muu) tuomista akvaarioon tai akvaarion olosuhteiden muutosta. Uuden elementin mukana saattaa kantautua taudinaiheuttajia jotka sitten aiheuttavat sairauden akvaariossa. Tästä syystä karanteeni on ehdottoman tarpeellinen ennen kalojen tuomista akvaarioon. Rutiinin omaisesta oireettomien kalojen desinfioimisesta karanteenialtaassa ei ole merkittävää hyötyä. Jos desinfioimiseen käytetään lääkeaineita (eikä desinfektioaineita) riskinä on resistenssin kehittyminen joillekin loiskannoille lääkeaineita vastaan. Erityisesti tämä pätee antibiootteihin!

Stressi, epäedulliset vesiolosuhteet ja riitaisat ”sellitoverit” altistavat kaloja erilaisille sairauksille. Näiden altistavien tekijöiden poistaminen onkin ensiarvoisen tärkeää sillä sairauden - joka on siis tässä tapauksessa itse asiassa oire! – hoitaminen ei yksinään tuota pysyvää paranemista vaan kalat sairastuvat pian uudelleen. Esimerkiksi sieni-infektiot eivät yleensä iske terveisiin kaloihin vaan kalan on ensin saatava jostain haava tai sen limakalvon on vaurioiduttava ennen kuin taudinaiheuttaja pääsee iskemään. Limakalvoja vahvistaviksi, aktivoiviksi tai suojaaviksi väitetyt aineet ovat yleensä vain yleisiä desinfektioaineita joilla ei ole suoranaista vaikutusta kalan limakalvoihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettei näistä aineista olisi hyötyä! Valmistaja tietää varmasti valmisteestaan eniten ja valmistajan ohjeita onkin aina syytä seurata tarkkaan.

Akvaariokalojenlääkkeet eivät useimmiten ole lääkkeitä siinä merkityksessä kuin Lääkelaki tarkoittaa. Tästä seuraa myös se ettei niiden tehoa ja turvallisuutta tarvitse osoittaa samalla tavalla kuin ”oikeiden” lääkkeiden eikä niiden markkinointia valvota samalla tavalla. Kokonaan oma lukunsa ovat ”tuotantoeläimille”, siis viljellyille ruokakaloille, tarkoitetut lääkkeet!

Tekstin luovutti käyttööni: Tero Kankaanperä (kankaanp@hytti.uku.fi). Kaikenlaiset kommentit, parannusehdotukset ja täydennykset ovat tervetulleita!