Sivuston teko on kesken

Alkusivu - Taudit - Reikätauti

Reikätaudin varsinaisen syy on edelleen tuntematon; loisia ja vedenlaatua sekä puutteellista ravintoa epäilään, mutta varmuutta asiaan ei toistaiseksi ole.

Kirjoahventen reikätauti

Vaarallisuus ihmiselle
Taudinoireet
Aiheuttaja
Valereikätauti
Tunnistaminen, diagnoosi
Ennalta-ehkäisy
Yhteenveto
Kirjallisuus

Monilla isokokoisiksi kasvavilla kirjoahvenilla ja mm. labyrinttikaloilla esiintyy valitettavan yleisenä reikätaudiksi (saks. Lochkrankheit, engl. Hole in the Head Disease) kutsuttua tautia.

Tauti ilmenee aluksi pään ja myöhemmin kylkiviiva-aistin alueilla. Kylkiviivan aistin aukot kalojen päässä ja kyljissä alkavat laajeta. Aluksi aistikuoppien koon kasvu jää huomaamatta, mutta taudin kehittyessä aukot laajenevat ja syvenevät kunnes usea alunperin erillinen kuoppa muodostaa yhden suuren kuopan ihoon ja sen alaiseen kudokseen. Iho irtoaa liuskoina ja usein reistä on havaittu pursuavan vaaleaa "töhnää". Kuvan riikinkukkokirjoahvenen eli "oskarin" päässä ovat kuopat tai "reiät" helposti havaittavissa. Pään seudun ja kylkiviivan aistinreiät näkyvät vaaleina kuoppina (nuoli).

alkuun

Vaarallisuus ihmiselle

Reikätauti ei ole sinänsä mitenkään vaarallinen ihmiselle eikä se tartu ihmiseen. Kuolleiden ja sairaiden kalojen käsittelyssä on syytä välttää suoraa ihokontaktia, sillä monet kalojen bakteerit voivat aiheuttaa iho-oireita ihmiseen. Antibioottiresistenssin vuoksi nämä ihotulehdukset voivat olla vaikeasti parannettavissa.

alkuun

Taudin oireet

Kalat ovat yleensä terveenoloisia lukuun ottamatta aluksi päässä ja myöhemmin kylkiviivan alueella olevia vaaleita reikiä ja kuoppia.

alkuun

Reikätaudin aiheuttaja

Reikätaudin syistä on keskusteltu paljon kalatauteja käsittelevissä kirjoissa ja akvaariolehdissä. Ilmiön syiksi on useissa töissä epäilty:

  • yksisoluisia loisia, kuten siimaeliöihin (Flagellata) kuuluvia Hexamita sp. ja kiekkokaloissa Spironucleus sp.
  • puutostiloja (näiden loisten mahdollisena seurauksena).
  • Leväsieniin kuuluvaa Ichthyosporidium hoferia

Loisia esiintyy varsin yleisesti kalojen suolistossa ilman, että niistä olisi isännälleen mainittavaa haittaa. Jostain syystä jotkut loiset (lähinnä Hexamita syn. Octomitus ja Spironucleus) ilmeisesti kuitenkin voivat tunkeutua kalan suolistosta verenkiertoon ja eri elimiin sekä kylkiviiva-aistiin. Näitä loisia ja niiden mahdollisia haitallisia vaikutuksia on kuitenkin tutkittu toistaiseksi vielä varsin vähän. Loisten vioittamasta suolistosta voivat myös suolistobakteerit päästä kalan eri kudoksiin.

Kuitenkaan kaikista reikätautia sairastavista kaloista ei ole eristetty suolistoflagellaatteja. Rei'istä ja kuopista on löydetty erilaisia vedessä yleisesti esiintyviä siimaeläimiä (flagellaatteja) ja ripsieläimiä (ciliaatteja) sekä erilaisia bakteereita. Näitä kaikkia voidaan nimittää mädänsyöjiksi, sillä ne syövät kuollutta kudosta. Kuoppiin ja ihon alle kerääntyy tulehdusta aiheuttavia vesibakteereita ja loisia. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä onko osa niistä reikätaudin primaareja aiheuttajia vai ei.

Reikätaudin syyksi on myös epäilty kalkin, fosforin ja D3-vitamiinin puutetta (mm. Untergasser 1989), sillä iho-oireet ovat parantuneet näitä ravinnossa antamalla. Näiden ravinteiden puutteeseen taas saattaa olla kaksi syytä joko 1) niitä ei ole tarpeeksi kaloille annetussa (yksipuolisessa) ruuassa tai 2) kalojen suolessa runsaina esiintyvät bakteerit ja loiset käyttävät näitä ravinteita niin paljon että isäntä kärsii puutostaudista.

Kalat voivat valmistaa D3-vitamiinia ultravioletin valon avulla. UV-valoa akvaarioon on kuitenkin vaikeaa annostella sopivasti. Liian vähän ei riitä ja liika säteily taas on vaarallista. Yksinkertaisin tapa huolehtia kalojen riittävästä D3-vitamiinin saannista on lisätä sitä sopivasti kalojen ravintoon.

alkuun

Valereikätauti

Monasti yritykset parantaa reikätauti ovat epäonnistuneet. Yksisoluiset loiset on tuhottu ja taudin ulkoiset oireet ovat paremman ravinnon jälkeen hävinneet. Tauti kuitenkin tuntuu etenevän edelleen, ja oireet ilmenevät yhä uudelleen. Voidaan perustellusti epäillä ilmiöön olevan useita eri syitä, jotka vaikuttavat yhdessä eritavoin.

Allekirjoittanut kirjoitti Aquarien Magazin-lehdessä vuonna 1969 artikkelin (ks. kirjallisuus) reikätaudin esiintymisestä Oskarissa (Astronotus ocellatus). Kalan sisälmyksissä esiintyi kystoja, jotka päällisin puolin muistuttivat kalatuberkuloosin aiheuttamia rakkuloita (kuva x). Kuitenkin kyseessä osoittautui olevan Ichthyophonus (=Ichthyosporidium hoferi) niminen leväsieni. Sienen osoittaminen kudoksissa on hankalaa, koska sitä on vaikea saada itämään ja kasvamaan keinoalustalla. Itäneen leväsienen tunnistus sellaiseksi sitä vastoin ei ole ongelma . Tuolloin ei kalasta kuitenkaan tutkittu kystojen lisäksi mitään muuta, joten ei ole tiedossa olisiko kyseisessä reikätautisessa kalassa ollut myös muita loisia.

Varhemmassa kirjallisuudessa I. hoferia pidettiin erittäin yleisenä kalojen tappajana. Myöhemmin on osoittautunut, että useimmiten syynä kuitenkin oli kalatuberkuloosi. Viime aikoina monet tutkijat jopa pitävät I. hoferia ainoastaan merikalojen reikätaudin aiheuttajana. Sisäelimissä olevat kystat tulee identifioida, jotta selviää, miten yleinen I. hoferi on (kystoja ei pidä ilman muuta pitää tuberkkeleina).

Saattaa olla mahdollista että I. hoferi on alkuperäinen syy tautiin tai sen erääseen esiintymismuotoon. Untergasser (1989) käyttää tästä taudista nimitystä väärä reikätauti (engl. false hole disease). Kalan syötyä loissienen itiöitä, se saa loisen, joka leviää verenkierrossa kaikkialle. Kala stressaantuu ja sen suolistossa mahdollisesti esiintyvä Spironucleus tai Hexamita saattaa levitä heikentyneen kalan suolesta kaikkialle. Se ettei reikätautia esiinny tällaisissa tapauksissa systemaattisesti saattaa selittyä sillä, että monet kalat eivät kestä tautia ja sen aiheuttamia vakavia vaurioita, vaan menehtyvät jo ennen iho-oireiden syntyä. Mahdollista on myös, että erilaiset kalat saavat taudista erilaisia oireita.

Reikätautisen kalan ihovaurioista voidaan siis löytää yksisoluisia iho- ja sisälmysloisia, mutta ilmeisesti ei systemaattisesti. Reikätautisten kalojen suolistosta ei aina ole löytynyt flagellaatteja. Reikätauti on herättänyt ja herättää vielä paljon keskustelua.

Voi olla että reikätautiin on useita eri syitä. Osa oireista todennäköisesti voidaan parantaa monipuolisella ravinnolla.

Oireyhtymän tai taudin ulkoiset oireet ovat varsin yleisiä. Tautia tavataan varsin monissa kaloissa. Reikätauti ja valereikätauti ovat ilmeisesti vain eräs taudin esiintymismuodoista. Epänormaalit, kierteiset uintitavat ja laihtuminen yms. vakavat oireet voivat ilmaista tämän oireyhtymän muita esiintymismuotoja.

Ichthyophonus hoferin aiheuttamat rakkulat sekoitetaan helposti kalatuberkuloosiin. Kystat ovat varsin yleensä varsin samannäköisiä. Ilman erikoisvärjäyksiä niitä ei helposti tunnisteta. Sieni-itiöt eivät aina keinoalustalla idä. Tilanne on voinut johtaa siihenkin että diagnoosiksi useimmiten on virheellisesti kirjattu kalatuberkuloosi. Kalatuberkuloosia sairastavissa kaloissa taas ei monissakaan ole reikätautiin viittaavia oireita. Virhe ei kuitenkaan ole kovin merkityksellinen, sillä molemmat taudit kehittyvät hitaasti ja ovat parantumattomia. Niiden kasvua ja kehitystä voidaan hyvällä hoidolla korkeintaan hidastaa.

Sienitauteja kutsutaan mykooseiksi (yks. mykoosi; kreik. mykos = sieni). Sienet ovat bakteereita ja viruksia kehittyneempiä. Niillä on soluissa yksi tai useampi tuma ja soluseinä. Sienet saavat ravintonsa orgaanisesta aineesta. Osa niistä hajottaa kuollutta eläin- tai kasvimateriaalia, mutta osa on aitoja elävää kudosta hajottavia loisia. Näitä sieniä saattaa esiintyä isäntä eläimen (tai kasvin) kaikissa kudoksissa.

Sienen itiöt voivat kulkeutua kaloihin joko hengitysveden tai kalojen ulosteiden mukana pohjalta tai että kalat näykkivät sairaita tai kuolleita kaloja. Verenkierron mukana sieni-itiöt kulkeutuvat kaikkialle. Sienen rihmastoa ja itiöitä on todettu sairaiden kalojen kaikissa elimissä. Iho-oireet saattavat kadota tullakseen myöhemmin uudelleen esiin.

Ihon haavojen syntymekanismia ei tarkoin tunneta, mutta todennäköiseltä tuntuu, että ihoa ja sen alaista lihaskudosta kuolee ja irtoaa, tai että aistinkuoppien reunat "syöpyvät", jolloin jäljelle jää kraatterimainen vähitellen kasvava reikä (tai kuoppa). Ilmeisesti lyhytaikainenkin stressi (kuten kalojen siirto altaasta toiseen) saattaa laukaista sienen kasvuun. Tauti siis ilmestyy ja häviää kalassa vuodesta toiseen

Kirjallisuuden mukaan reikätauti siis aiheutuu:

  • yksisoluisten iholoisten (Hexamita ja Spironucleus) ja bakteerien massaesiintymästä
  • näiden loisten massaesiintymän aiheuttamasta kalkin, fosforin ja D3-vitamiinin puutteesta
  • kalkin, fosforin ja D3-vitamiinin puutteesta kalojen ravinnossa
  • I. hoferi-leväsienestä
  • edellä mainituista eri tavoin yhdessä
  • taudin alkuperäistä aiheuttajaa ei tarkoin tunneta.
Yllä olevat ovat taudin yhteydessä usein todettuja sekundaari-ilmiöitä.

Kaiken edellä olevan perusteella voidaan ilmeisesti lähteä siitä, että ihoon ilmestyvät kuopat ovat ulkoinen oire jostain vakavasta sisäisestä taudista. Oireet ilmestyvät pitkän ajan kuluessa. Mahdollisesti pienikokoiset kalat eivät elä riittävän kauan, jotta tauti kehittyisi niin vakavaksi, että ulkoiset oireet ehtivät ilmetä.

alkuun

Tunnistaminen, diagnoosi

Reikätauti on tunnistettavissa kalojen päässä ja kyljissä olevien kylkiviivan aistin-kuoppien koon kasvamisesta ja reikien ilmestymisestä näiden paikoille. Mahdollisten aiheuttajien tunnistaminen edellyttää kalojen tuoreen ulosteen mikroskopointia tai kalan lopettamista ja sisäelinten tutkimista.

Hexamita ja Spironucleus voidaan todeta kalan tuoreesta ulosteesta. Kala, jossa loista epäillään otetaan varovasti haaviin. Puristamalla kalan kylkiä peräaukon yläpuolelta saadaan ulostetta esiin. Sitä otetaan pinseteillä tai lansetilla objektilasille. Näytteen päälle pannaan peitinlasi ja tarkastellaan mikroskoopilla. Mikäli näytteessä on vilkkaasti liikkuvia siimallisia flagellaatteja on tulos positiivinen.

Ichthyophonus hoferi voidaan varmuudella tunnistaa vain kalan sisäelimistä, joten kala on ennen tutkimista tapettava. Sienen itiöt voivat säilyä pitkiä aikoja itämättä kalan elimistössä, jolloin tauti on oireeton. Laboratorioissa kystoja voidaan siirtää petrimaljaan erikoisalustalle, johon sieni saattaa kasvaa rihmastoksi. Myös eräitä erikoisvärjäyksiä voidaan käyttää.

Puutostauteja ei oikeastaan voida todeta muutoin kuin monipuolistamalla ruokintaa, ja jos oireet sen jälkeen häviävät, olivat ne ainakin osasyynä.

alkuun

Ennaltaehkäisy ja torjunta

Kaikkien tautien osalta voidaan korostaa ennakkoehkäisyn merkitystä. Kalojen luontaisen vastustuskyvyn voimistaminen on erittäin tärkeä kaikkien tautien ehkäisy- ja hoitokeino.

Sen mukaan, mikä reikätaudin aiheuttajaksi todetaan voidaan parannuskeinoja käyttää. Tavallisella harrastajalla ei juuri ole mahdollisuuksia muuhun kuin mahdollisten siimaeliöiden torjuntaan. Riittävillä vedenvaihdoilla, suotimen pesulla ja hygienialla voidaan vesiarvot pitää hyvinä. Puutostilat ehkäistään riittävän monipuolisella ja sopivassa muodossa annetulla ravinnolla ja jopa lisäämällä vitamiineja ruokaan tai suoraan akvaarion veteen.

Yksisoluiset eläinloiset (Hexamita ja Spironucleus) voidaan sopivilla hoitoaineilla (alan liikkeistä) torjua sairaiden kalojen ihosta ja suolesta. Sen sijaan vaikeampaa on torjua niitä loisia, jotka ovat jo päässeet suolistosta kalan sisäelimiin.

Jos loiset on torjuttu eikä niitä kalojen ulosteissa enää esiinny, ja jos on huolehdittu riittävän monipuolisesta ravinnosta, mutta reikätautia edelleen esiintyy niin tilanne on vaikea.

Ichthyophonus hoferi leväsienen torjuntaan ei ole olemassa keinoja. Itiöiden tappaminen kalassa ei ole mahdollista, sillä lepomuodossaan itiöt ovat paljon kaloja kestävämpiä. Kasvussa olevakin sieni muodostaa uusia itiöitä koko ajan. Ainoa keino on toivoa, että kalakauppa joskus tuntee vastuunsa, ja vakavista kalaloisista ja taudeista päästään eroon jo maahantuontivaiheessa. I. hoferi on oblikaatti parasiitti. Sitä esiintyy aktiivisessa muodossa vain kaloissa. Akvaarioissa voidaan vain huolehtia siitä ettei kaloja hankita sieltä, missä tautia saattaa esiintyä.

Vitamiinit tuhoutuvat väärin säilytetystä monipuolisesta ruuastakin suhteellisen nopeasti. Valo ja lämpö tuhoavat vitamiineja, joten niitä tulee säilyttää pimeässä ja viileässä.

Sairaiksi epäillyt kalat eristetään, jotta itiöiden leviämistä voidaan torjua. Huolehditaan kalojen riittävästä ja monipuolisesta ravinnonsaannista, oikeasta lämpötilasta, vesiarvoista ja vältetään kalojen stressaantumista. Kun reikätauti on edennyt vakavaksi, tulee miettiä, onko ulkoisten oireiden mahdollinen lääkintä enää mielekästä; varsinkin, jos oireet uusiutuvat pahannäköisinä. Todellinen haitta kalalle kuitenkin on sen pysyvästi vaurioituneissa sisäelimissä.

alkuun

Yhteenveto

Reikätaudin syntymiseen johtavia tekijöitä ja taudin varsinaista aiheuttajaa ei vielä tarkoin tunneta. Kyseessä saattaa olla pikemminkin oireyhtymä, joka ilmenee eri tavoin eri kaloissa. Koska taudin aiheuttajaa ei tunneta, ei lääkekokeitakaan pidä summamutikassa tehdä, kuten yleisesti kuitenkin tapahtuu.

Koska reikätautia useasti esiintyy kookkaissa ja näyttävissä yksilöissä, joita on hoidettu jopa vuosia, on erittäin valitettavaa, ettei tautia ja siihen johtaneita syitä tai jopa mahdollisia parannuskeinoja vielä ole riittävästi selvitetty.

alkuun

Kirjallisuus

Kirjallisuus