Aquahoito.info'n akvaariosivusto

Alkusivu - Taudit - Syövät

Kalojen sairastumisia aiheuttavat myös erilaiset elottomat tekijät.

Kalojen pahanlaatuiset kasvaimet eli syövät

Syövät eli pahanlaatuiset (malign) kasvaimet kasvavat mopeasti. Kasvu on epänormaalia, ja solut kykenevät tunkeutumaan ympäröivään terveeseen kudokseen (infiltroiva kasvu). Veri- ja imusuoniston kautta syöpäsolut voivat levitä muuallekin, jossa ne muodostavat etäispesäkkeitä eli (metastaaseja). Syöpäsolut eivä juuri muistuta alkuperäistä kudosta.

Karsinoomeja akvaariokaloissa todettu kilpirauhasen pahanlaatuinen liikakasvu eli kilpirauhassyöpä. Osa syöpäkasvustoa irtoaa ja etäispesäkkeitä syntyy eripuolille. Jodin lisääminen ravintoon ehkäisee taudin syntyä alueilla, joiden vedessä ei ole riittävästi jodia.

Melanosarkoomaa esiintyi erityisesti aikoinaan muodissa olleiden miekkakalojen "berliiniläis-" -risteytyksiin. Kalat olivat punaisia, mustapyrstöisiä. Musta väri ruumiin takaosassa oli niin intensiivinen, että jo se ilmeisesti riitti aiheuttamaan värisolukon pahanlaatuisen liikakasvun. Tautia esiintyy lähinnä risteytyksissä ja taipumus siihen lienee perinnöllinen.


 
© Jukka Järvi. Sivu on julkaistu 20:11.2005 ja viimeksi päivitetty: 24.2.2007 16:13