Sivuston teko on kesken

Alkusivu - Taudit - Epänomaalit uintiasennot

Kalojen epänormaalit uintiasennot voivat johtua erilaisista syistä.

Sukkulamadot kalojen sisäloisina

Nematodit ovat melko yleisiä kalojen loisia. Nematodit ovat pitkiä, ohuita ja poikkileikkaukseltaan pyöreitä matoja. Koiraat ovat useimmiten naaraita pienempiä kooltaan. Kaloista tunnetaan yli 600 loisivaa nematodi-lajia. Nematodeja esiintyy toukkina tai täysimuotoisina kalojen eri elimissä. Kuvassa nematodeja seeprakalan suolessa. Monilla nematodimadoilla on yksi tai useampia väli-isäntiä. Nämä madot eivät akvaariossa yleensä voi väli-isäntien puuttuessa levitä kalasta toiseen akvaariossa. Useinkaan nematodit sisänsä eivät aiheuta kaloissa kovin suurta haittaa, mutta ne voivat esimerkiksi ärsyttää tai rikkoa suolen tai sisäelimien seinämiä ja edesauttaa siten bakteerien sekä muiden loisten leviämistä.

Yleisimmät nematodit kaloissa ovat Capillaria ssp. eli hiusmadot ja Camallanus ssp. eli koukkupäämadot. Nämä matosuvut ovat hyvin yleisiä kaloissa, ja leviävät akvaariossa helposti kalasta toiseen, sillä ne lisääntyvät suoraan munista täysimuotoisiksi ilman väli-isäntiä. Madot munivat munia, jotka suoraan päätyvät syötyinä toisten kalojen suoleen ja kierto jatkuu. Viereisessä kuvassa on seeprakalan suolessa pari Capillaria-matoa. Tummat pisteet matojen sisässä ovat munia. Suuremmalla suurennuksella kalojen ulosteessa esiintyy munia, joten Capillaria-suvun matojen tutkiminen ei edellytä kalan tappamista!

Capillaria-infektioita todetaan ennenkaikkea Pterophyllum scalareissa (lehtikalat) ja Symphysodon-lajeissa (kiekkokalat). Kalat laihtuvat huolimatta aluksi hyvästä ruokahalustakin. Myöhemmin tulee yleistä heikkoutta ja sekundaarisia infektioita (tulehdukset). Yleisiä ovat myös sekundaariset Spironucleus-infektiot, jotka leviävät matojen aiheuttamista haavaumista (Bassleer, 1983).

Reikätaudin synnyssä voivat siten myös loismadot olla välillisinä tekijöinä. Kalat joiden sisäelimissä on Capillaria ssp. nematodeja eivät useinkaan kykene enää lisääntymään. Madot pureutuvat suolen seinämään ja vahingoittavat limakalvoa, jolloin kalan ruuansulatus vaikeutuu. Capillaria-madot voidaan helposti todeta mikroskopoimalla kalojen tuoretta ulostetta, jossa natojen esiintyessä näkyy tyypillisiä munia.



Monissa kaloissa tavataan koukkupäämatoja eli Camallanus-suvun matoja, joita saattaa näkyä kalan peräaukosta madon synnyttäessä eläviä poikasia. Mato elää kalojen suolistossa, jonka seinämiin se kiinnittyy päässään olevilla koukuilla.

Camallanus saattaa tunkeutua kalan suolesta sen ruumiinonteloon. Paitsi välitöntä vahinkoa, loinen saattaa levittää bakteereja kalan suolesta sen muuhun elimistöön.

Koska loiset leviävät helposti kalasta toiseen, on selvää, että oireilevat yksilöt tulisi loisten leviämisen estämiseksi eristää. Myöskään vettä ei saa päästä sairaiden kalojen altaasta toisiin akvaarioihin.