Sivuston teko on kesken

Etusivu > Taudit > Virustaudit
Akvaariokalojen virustaudit
 
  Vaarallisuus ihmiselle
Taudin oireet
Aiheuttaja
Hoito
Ennalta-ehkäisy

Ruokakalaviljelylaitoksissa esiintyy maailmalla useita virustauteja, jotka luokitellaan vaarallisiksi tarttuviksi eläintaudeiksi. Akvaariokaloistakin tarttuvia virustauteja tullaan varmasti ennemmin tai myöhemmin löytämään.

Tällä hetkellä parhaiten tunnettu virustauti on rypäletauti eli Lymphocystis, joka aiheuttaa kalojen kiduksiin, eviin ja ihoon vaaleita rakkuloita. Rakkulat voivat esiintyä yksinään tai muodostaa suomuuraimen (lakan) kaltaisia kasaumia. Rakkulat ovat kooltaan alle 2 mm. Kukin rakkula koostuu yhdestä jättimäiseksi kasvaneesta solusta, joka vähitellen täyttyy virus-partikkeleista (Schubert 1964). Tauti on parantumaton, mutta sen leviämistä voidaan ehkäistä poistamalla pahoin sairastuneet kalat. Jos lievemmin sairastuneilla rakkuloita on vain evissä, voidaan tällaiset evän osat leikata pois (kala on kuitenkin ensin nukutettava). Evä kasvaa lähes ennalleen, jos se ei ole tyviosastaan vahingoittunut.

Karpin sukuisissa kylmänveden kaloissa esiintyy muitakin ihon virustauteja (esim. Pockenkrankheit, saks.), jossa ihossa on rakkuloita.

Kalat nukutetaan panemalla ne ilmastettuun veteen, johon on lisätty MS-222 nukutusainetta. Kun kala on kääntynyt selälleen ja rauhoittunut, se voidaan ottaa liuoksesta märkään paperiin (esim. talouspaperiin) ja tehdä tarvittavat toimenpiteet. Puhtaaseen veteen pantuna kala toipuu. Lämpötilaerot on aina tasattava! MS- 222 liuos väkevänä soveltuu myös kalojen kivuttomaan lopettamiseen, sillä väkevänä se lamauttaa nopeasti kalan hengityksen. Kalat nukkuvat pois. Aineen kanssa on oltava varovainen (suojakäsineet)! yms. varotoimenpiteet! Aine on varsin kallista, ja sitä voi olla vaikea saada.

Lähestulkoon jokaisella pieneläinpraktiikkaa harjoittavalla eläinlääkärillä on koirille käytettävää Domitor-nimistä rauhoitusainetta (vaik. aine medetomidin 1 mg/ml). Sillä kalan rauhoittaminen käy todella sujuvasti ja turvallisesti. Veteen lisätään 1 ml Domitoria 1 litraan vettä. Koska lääke maksaa tällä hetkellä noin 40 mk/ml kannattaa toki käyttää niin vähän vettä kuin mahdollista. Kala laitetaan veteen, ja muutamassa kymmenessä sekunnissa kala nukkuu sikeästi. Puhtaaseen veteen siirtämisen jälkeen kala herää hetken kuluttua ja on muutamassa minuutissa normaali.

Vaarallisuus ihmiselle

virukset pystyvät lisääntymään vain elävissä soluissa. Kalojen virukset voivat tarttua vain kalojen soluihin ja lisääntyä vain niissä, joten ihmisiin ne eivät tartu eivätkä aiheuta minkäänlaisia oireita.

Taudin oireet

Läheskään kaikkia akvaariokalojen virustauteja ei tunneta. Osa tunnetuista aiheuttaa erilaisia rakkuloita, mutta muunkin tyyppisiä oireita esiintynee. Ruokakalana käytetyistä kirjolohista tunnetaan useita erilaisia virustauteja, joten on perusteltua olettaa muissakin kaloissa tilanteen olevan vastaavan.

Aiheuttaja

Virukset ovat erittäin pieniä, ja vain elektronimikroskoopilla havaittavissa. Ne eivät voi elää tai lisääntyä kuin elävän solun yhteydessä.

Hoito

Virustauteja ei voi lääkitä antibiooteilla ja muutoinkin niiden lääkehoito on tuskin mahdollista

Ennalta ehkäisy

Hyvä hygienia ja vesiarvojen sekä muidenkin olojen pitäminen kullekin lajille optimaalisena estää parhaiten kalatautien kehittymistä ja leviämistä.