Sivukartta
Etusivu

Mattosuodatin
Asennus
Käyttöön otto
Käyttökokemusta viikko
Kaksi viikkoa
Kolme viikkoa
Neljä viikkoa
Viisi viikkoa
Lisää kokemusta
8-9 viikkoa
10 viikkoa
12-20 viikkoa

Pohja

Haulla voi hakea sivustossani sanaa tai sanoja;
+kala = Sanan täytyy esiintyä tuloksissa.
-kasvi = Sana ei saa esiintyä tuloksissa.
? mikä kirjain tahansa; * kirjainryhmä
Hakuohjesivulle
Hae sivustosta Netistä
FreeFind
Etusivu Tanganjika Akvaario Akvaarioni Mattosuodattimen käyttö I
Mattosuodattimen käyttökokemusta I
 
  Asennuspäivä
Viikko kulunut
"Riippuva puutarha"
alkuunPäiväkirjamainen kuvaus maton toiminnan alku-
taipaleelta

13.1.2003
Eilen maton asennuspäivänä (12.1.2003) en ruokkinut kaloja lainkaan, jotta veden laatu ei huononisi, sillä jouduin sekoittamaan pohjaa. Tänään matto on "toiminut?" vuorokauden. Akvaarion vesi on täysin kirkasta ja jatkan kalojen päivittäistä ruokkimista. Annan kaloilleni päivittäin kasvissyöjille tarkoitettua räkmiksiä.

Akvaarion biologisena suodattimena toimii nyt ainoastaan akvaarion hieno hiekkapohja, sen pieneliöstö ja bakteerit. Biologisesti "kypsymätön" matto on alkuvaiheessa pelkkä mekaaninen suodatin.


Maton pintaa vuorokauden kuluttua maton asennuksesta. Kierteissarvikotilot hakevat jo ruokaa sen pinnasta.

Kävin Akvaarioliike Areenassa kuvaamassa parin vuoden ikäisen mattosuodattimen pintaa. Maton ikääntyessä sen sininen väri muuttuu tumman ruskean harmaaksi. Toin samalla Areenasta kellustähtisammalta (Riccia fluitans) ja jaavansammalta (Vesicularia dubyana), jotka panin "karanteeniin" pieneen vesiastiaan.

14.1.2003
Aamulla pöllyttelin akvaarion pohjaa, jolloin vesi sameni lietteen lähtiessä liikkeelle. Tarkoituksena oli saada bakteereita pohjasta liikkeelle ja tarttumaan mattoon virtauksen mukana. Matosta ovat ilmaluplat hävinnet, ja kaikki näyttää hyvälle.

19.1.2003
Matto on nyt ollut viikon kypsymässä. Sen pinnassa on hieman nöyhtää, mutta muutoin matto on vielä kuin uusi. Vaihdoin normaalit 75 % vettä, ja veden ollessa alhaalla istutin maton pintaan anubiasta (Anubias nana) sekä jaavansammalta (Vesicularia dubyana) ja kellustähtisammalta (Riccia fluitans). Anubiakset kiinnitin fileointiveitsellä tekemiini viiltoihin ja jaavan- sekä kellustähtisammaallen kiinnitin tavallisilla lasipäisillä nuppineuloilla.

Pohjaa en tongi enkä lappoa, jotta raakalietteen kypsyminen ei häiriinny. Raakalietteen esihajottamisen hoitavat suipposarvikotilot ja pohjan pikkueliöt. En kuitenkaan suosittele tätä ellei käytössä ole kunnollista biologista suodatusta. Minulla siis vielä toistaiseksi akvaarion hieno pohjahiekka

Otin ajan akvaarion viikkohuollosta: Tyhjennys alkoi 11:52 ja päättyi 12:24 Kasvien istuttaminen mattoon alkoi 12:25 ja päättyi täyttö alkoi 12:45 ja päättyi 13:08 Käynnistin pumpun 13:34, koska siihen asti vedessä oli erittäin runsaasti ilmakuplia. Kaikkiaan vedenvaihto-operaatioon kului siis reilu tunti, josta puolisen tuntia kului (ei viikottaiseen) kasvien istutukseen.


Viikon vanhaa mattoa


Viikon vanhaa mattoa lähikuvassa


Akvaarion vettä poistettu viikottainen määrä


Viikon vanhaa mattoa kuivilla


Lähikuvaa matosta kuivilla viikon käytön jälkeen


Istutin mattoon anubiasta ja jaavan sammalta


Anubias-taimia mattoon tehtyissä viiltoissa


Jaavansammalta lasipäisin nuppineuloin kiinnitettynä


Allas taas täynnä vettä, mutta vielä ilmakuplia täynnä


Suurella mielenkiinnolla odotan, miten istutukseni onnistuivat ja jääkö jaavansammal mattoon kiinni.

? ?